Etaschool1.JPG

Valokuvaajasta kotiopettajaksi – kun koronavirus mullisti arjen

Matka sisällöntuottajasta ”natsiopeksi” on yllättävän lyhyt. Yhtenä päivänä suunnittelet tuotantoja ja seuraavana päivänä organisoit lapsen opiskelua ja ymmärrät, etteivät opettajan negatiiviset palautteet olleetkaan täysin olemattomia ongelmia. Käsität olevasi pulassa.

”Ruoka on parempaa kuin koulussa, mutta opettaja turhan tiukkapipoinen”, kiteytti 11-vuotias poikani kotiopiskelun ensimmäisen päivän. Espoolainen koulumme otti etäopiskelun hyvin haltuun Teamsin avulla, mutta isänä tehtävien tekemisen valvominen lankesi vastuulleni. Äiti oli töissä, minä etänä.

Otin tämän haasteen, tyylilleni uskollisesti, hyvin vakavasti. Aamulla kukonlaulun aikaan ylös, omat työt käyntiin ja sitten valmistamaan pojan koulupäivä. Tehtävät paukkuivat Teamsiin ja sitten käärittiin hihat. Olisi voitu aloittaa maltilla, mutta ei, hyppäsimme heti syvään päätyyn ja ensimmäinen koulupäivä kesti seitsemän tuntia. Tiukkaa tekemistä koko päivä. Ei hyvä.

Neljäsluokkalainen ahersi koneella, isä selän takana kädet puuskassa. Tiukkaa palautetta ja niskaan hengittämistä. Poika oli heti aivan poikki.

Ei ollut ehkä kaikkein järkevin teko pitää pitkiä monologeja siitä, kuinka etuoikeutetussa asemassa poikani oli, koska hän sai ilmaisen koulutuksen ja vieläpä ruokaakin pöytään. Boomerit ymmärtävät nämä puheet Afrikan lapsista nälänhädässä ja niin edelleen. Joka tapauksessa palaute oli tiukkaa ja välitöntä.

Neljäsluokkalainen ahersi koneella, isä selän takana kädet puuskassa. Tiukkaa palautetta ja niskaan hengittämistä. Poika oli heti aivan poikki.

Koulupäivän jälkeen tein omia töitä varsin pitkään ennen kuin pysähdyin miettimään asiaa. Onneksi pysähdyin. Loppuviikko meni huomattavasti paremmin.

Olen kokenut erilaisia taloudellisia romahduksia pitkän yrittäjän uran aikana ja tullut siihen tulokseen, että jokaisesta kriisistä syntyy jotain hyvää. Tällaista kriisiä en luonnollisesti ole kohdannut, mutta olen kuitenkin huomannut tässäkin muutamia hyviä puolia.

Työnarkomaniaan syyllistyvänä ihmisenä olen jo viikossa lähentynyt perhettäni tavalla, jota en ole kokenut aikaisemmin. On ollut pakko pysähtyä. Vaikka etäopiskelun aloittaminen oli hankalaa, loppuviikosta iloitsimme koulutehtävien suorittamisesta yhdessä poikani kanssa. Se oli upea tunne.

Aika äkkiä sitä huomaa, että mitä hektisestä työelämästä kaipaa ja mitä ei. Ehkä tästä osaa ottaa opiksi ja keskittyä jatkossa enemmän näihin työn ulkopuolisiin asioihin.