Screenshot 2019-05-14 at 9.05.30.png

Katastrofaalinen henkilöstökuvaus – painajaiset jatkuvat yhä

Vaikka perustaa kaiken toimintansa suunnitteluun ja valmistautumiseen, saattavat asiat silti lähteä väärään suuntaan. Kun laiva alkaa upota, siinä ei ole paljon tehtävissä. Hikeä pukkaa, kädet tärisevät ja päätä huimaa. Silmissä vilisee mennyt elämä, sillä tiedät, että tämä on viimeinen päiväsi valokuvaajana. Tähän on tultu ja tähän se loppuu.

Okei, ehkä jutun otsikko ja ingressi ovat hiukan rajuja. Täytyy kuitenkin muistaa, että faktat pilaavat hyvän jutun lähes poikkeuksetta. Eikä tässä paljon faktoista poiketa, sillä keikka oli äärimmäisen vaikea ja moni asia oli mennä pahasti vihkoon.

Tarkoituksena oli kuvata naisten lentopallomaajoukkueen promovideoita ja valokuvia. Suunnitelma oli selkeä ja keikkaan valmistauduttiin asianmukaisin keinoin. Mietin tarkkaan, että mitä kuvataan ja mihin aikaan. Kun otetaan sekä stillit että video, niin suunnittelulla on merkittävä rooli. On päivän selvää, että jos lähtee soitellen sotaan, niin tulos on huono.

Mukaan pakattiin videokalusto, joka piti sisällään kaikenlaista härpäkettä. Kytkytin yhden kameran vakaajaan, jolla oli tarkoitus ottaa sellaisia äärimmäisen viileitä ajoja. Videokamera perusjuttuja varten ja tietenkin DSLR tiukkoihin otoksiin. Mielessäni näin Hollywood-tasoista tuotantoa ja unissani näytin Spielbergille keskisormea.

Stilliä varten pakattiin omat kamat. Luonnollisesti Nikon D5 lähti matkaan ja lähitaistelusetti 35mm ja 85mm. Viime syksynä kuvasin lentopallon EM-kisat, joten tiesin suurin piirtein minkälaisilla kamoilla hommaa tehtiin. Valaisukalustoksi Rotolightin AEOS 2 Light Kit, tämä rokkaa paremmin kuin moni hyvätasoinen pumppu maailmalla.

Henkilöstökuvaus
Lentopallo_maajoukkue_valokuvaus_videokuvaus.jpg
Henkilöstökuvaus_valokuvaus_videokuvaus.jpg
Valokuvaus_videokuvaus.jpg

Märkää rättiä kasvoille

Olimme kuvauspaikalla jo edellisenä iltana, joten kävin kaikki kamat vielä seikkaperäisesti läpi. Akut ladattu, kaikki laitteet erinomaisessa toimintakunnossa. Suunnitelma oli vedenpitävä, tai näin ainakin kuvittelin. Videon kuvituskuva tiettyyn aikaan, haastattelut perään ja valokuvat päälle. Aamupalalla fiilis oli erinomainen. Tuntui, että jopa vitseilleni naurettiin. Ei naurettu, mutta tunnelma oli siitä huolimatta erinomainen. Napit korviin, tunteennostatusmusaa aivoille. Ei muuta kuin töihin.

No, siinä se sitten olikin. Pienet asiat muuttavat kaiken. Harjoituspäivä olikin palauttava, joten kaikki se tiukka action-kuvaaminen jäi pois. Treenit olivat pitkät, kuten tiedossa oli, mutta ne sisälsivät pääasiassa huoltavaa treeniä. Kuvituskuvan kannalta homma oli siinä, mutta onneksi porukassa oli osaavaa väkeä ja paljon saatiin pelastettua. Kaikki spesiaalikuvat ja kamera-ajot jäivät kuitenkin tekemättä.

Loppujen lopuksi homma saatiin aika hyvin kasaan, mutta tietenkin kuvaajana olisin halunnut enemmän. Peruskuva ei tyydytä, ja varsinkin, kun suunnitelmissa oli kaikenlaista herkkua, pettymys oli suuri.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

On kuitenkin aina hyvä muistaa, ettei kuvaajan ambitiot ole niitä kaikkein tärkeimpiä. Portfoliokuvaaminen on turhaa, sillä asiakkaan tarpeet ovat kaiken edellä. Kun huomasimme, että suunnitelmissa ei pysytä, teimme kaiken, että materiaali on riittävän hyvää. Loppujen lopuksi saimme haastattelut purkkiin, kuvituskuvaa videoihin ja stillit napsittua. Sille, että harjoitukset olivat erilaiset kuin ajattelimme, emme voineet mitään. Siinä kohtaa pitää vain kerätä itsensä ja toimia.

Nopeuden kannalta Rotolightin valot rokkaavat. Asetin valot videohaastatteluun ja samalla setillä mentiin naamakuvissa, joita otettiin koko joukkueesta. Valojen akut kestävät erinomaisesti ja tällaisen kuvaksen saa helposti tehtyä. En ole vielä kovin kauaa kuvannut näillä, mutta fiilis niiden osalta on katossa.

Luvassa rajuja alennuksia

Jos tällaiset valot kiinnostavat, niin kannattaa tulla lauantaina 18.5 Vantaalle. Käyn workshopin muodossa näitä laitteita läpi ja sen päivän aikana alennusprosentti on huippuluokkaa. Hinta on muutenkin aika kustannustehokas, mutta nyt niitä saa todella edullisesti. Myös Lowepron laukut ovat alennuksessa, joten siinä on syitä jo tarpeeksi.

Lisätietoa tapahtumasta löydät TÄÄLTÄ.

Rotolight_Elias 010.jpg

Lehtikuvaajana olen tottunut siihen, että hyvin usein vallitsevalla valolla kuvaaminen on se juttu. Itse näen kuitenkin, että lopputulos ratkaisee ja hyvin usein lisävalot ovat jees. Tein pienimuotoisen kokeen Rotolightin LED-valoilla ja koko hommaan meni valaisuineen viisi minuuttia. Lopputulos kuitenkin aivan toisenlainen.

Yrittäjäperheen arkeen kuuluu se, että lauantaiaamuna puoliso lähtee keikalle ja toinen puoli...

more
Screenshot 2019-04-09 at 15.23.08.png

Valokuvaajalla pitää olla kameralaukkuja ja valoja. Tietenkin myös kameroita, mutta kaikki härpäkkeet tekevät elämän kivaksi. Nyt löytyi ainakin minulle sellainen setti, että hymy on korvissa. Olen nimittäin testannut kaikenlaisia valoja, mutta aina jokin asia on tökkinyt.

Rotolightin pienien valojen setti on kuitenkin jotain ihan muuta. Pakettiin kuuluu kolme valoa, niihin virtapiuhat ja jalustat. Lisäksi löytyy kaikenlaista...

more
Koripallo_valokuvaus_studiossa

Yksi eniten kysytty asia on hintataso. Sosiaalisen median kautta tulee jatkuvasti kyselyitä, joissa valokuvaajat puntaroivat, että mitä keikasta voi laskuttaa. Tarkkaa tietoa ei oikein tunnu olevan, ja jokaisella on sitten omat hinnastonsa. Ongelma on tietenkin se, ettei kukaan halua paljastaa omaa hinnoitteluaan, jolloin osa sortuu polkemaan, ja osa sitten hinnoittelee itsensä pihalle. Avataanpa valokuvaajan hinnoittelua vähän....

more